torstai 29. maaliskuuta 2018

Michael Connelly: Yövuoro

Michael Connelly: Yövuoro
Englanninkielinen alkuteos The Late Show (2017)
Suomentanut Tero Valkonen
Gummerus 2018
390 s.
Kustantajalta saatu ennakkokappale






Michael Connelly on dekkaristi, joka on minulle tuttu vain nimenä. Ei ole kauaa siitä, kun mietin että pitäisi lukea Harry Bosch - sarja. Tai ainakin kokeilla paria ensimmäistä että tykkäänkö. Hauska sattuma, että samoihin aikoihin postiluukusta kolahti Connellyn uutuussarjan avausosa. Yövuoro tuo estradille topakan naispoliisin Renée Ballardin. Aiemmin päivävuorossa työskennellyt Ballard on siirretty yötöihin, kun hän on syyttänyt toista poliisia seksuaalisesta häirinnästä. Ilman kollegoiden tukea jääminen sattuu, mutta Ballard ei anna periksi. Perhana, hän on poliisi ja poliisina pysyy!

Yövuorolaiset tulevat ensimmäisenä tapahtumapaikalle, tekevät alustavan kartoituksen ja aamulla antavat jutun päivävuorolaisille. Seuraavana yönä tulee uusia juttuja, sitä seuraavana taas uusia. Kunnes tulee yö, jolloin kaikki muuttuu. Tapahtuu kaksi väkivaltarikosta, joista kumpikaan ei jätä Ballardia rauhaan. Hän luovuttaa jutut päivävuorolaisille, mutta jatkaa tutkimuksia omin päin, sääntöjä uhmaten ja kiertäen. Vaarallistahan se on, etenkin kun hän pääsee rikollisten iholle.

Hän tajusi, että siinä oli avainhetki. Chastain oli pannut pussiin jotain - Ballardin mielestä se näytti mustalta napilta - kun Olivas oli selin ja katsoi Ballardiin. Chastain oli selin myös tohtori J.:hin nähden, joten tämäkään ei nähnyt, mitä tapahtui. 

Eivät konstaapelit pussita rikospaikalla todistusaineistoa. Se on rikostutkijoiden hommaa. Sitä paitsi oli vielä aivan liian varhaista todistusaineiston talteenottoon. Rikospaikka oli tuore, ruumiit olivat yhä paikoillaan eikä 3D-kameraa ollut edes valmisteltu käyttöön. Mitä Chastain oikein puuhasi? Mikä takia hän rikkoi ohjesääntöä ja vei rikospaikalta jotain ennen kuin se ja sen sijainti oli pantu kirjoihin ja kansiin?

Lukemisesta jäi vähän ristiriitainen olo. Mietin pitkään, että mikä tässä oikein tökki. Lopulta keksin yhden asian: kielellinen kontrasti Ballardin työn ja vapaa-ajan välillä. Työosio on ajoittain melkoista kapulakieltä, korostuen kirjan loppupuolella, kun rikostutkimusosasto, voimankäyttöyksikkö jne toistuvat vähän väliä. Hänen vapaalla ollessaan puhutaan surffauksesta (ei lainelautailusta) ja suppailusta (ei sup-lautailusta), isoäitiä kutsutaan havaijilaiseen tapaan Tutuksi. Myös jotkut yksittäiset lauseet, kuten "[H]än naputteli lyhyitä, selviä lauseita, jotka tehostivat hänen tutkimuksesta laatimaansa narratiivia" ovat kummallisia. Jos alkuperäistekstissä on käytetty sanaa "narrative", miksi sitä ei ole käännetty selostukseksi, olkoonkin Ballard opiskellut journalistiikkaa? 

Ballardin hahmosta tykkäsin ja tykkään paljon. Hän on samaan aikaan rempseä ja rento mutta myös tiukan päämäärätietoinen. Töissä keskitytään töihin, vapaalla laitetaan aivot narikkaan ja suppaillaan. Iso plussa siitä, että päähenkilö ei ole päihdeongelmainen vaan harrastaa liikuntaa ja ulkoilee paljon. Ihanaa, että rentoutuskeinona on lautailu eikä viinipullo! 

Vaikka kirjassa on kohtalaisen paljon sivuja, se on täyttä asiaa. Välissä ei ole turhaa jaarittelua vaan koko ajan mennään eteenpäin, hitaasti mutta varmasti. Plussaa siitäkin, että henkilöhahmoja on suhteellisen vähän, heidät ja heidän nimensä on helppo muistaa. 

Kaikkinensa viihdyin kirjan seurassa niin hyvin, että se ei riittänyt läheskään koko hiihtolomaviikoksi. Olisi kai pitänyt hidastella mutta kun en malttanut. Seuraavaa osaa odotellessa :)

Kirjan on lukenut myös Mai Laakso.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti